Mikä sen tekee, et ihmiset muuttuu? Sen huomaa niistä,joita on seurannu monii vuosii, ku yhtäkkii tuntuu, ettet tunne enää koko ihmistä. Johtuuks se sit siitä, et kasvaa ja sitä myöte muuttuu, vai jostai muusta.. En tiiä, mut ain se ei oo hyvä asia. Pistää miettii, et mikä oikeesti on pysyvää, jos ihmisetki muuttuu toisiks.
Yks päivä yks mun vanha tuttu käveli kaupungil vastaa, en meinannu ees tunnistaa. Kävelin ohi ja mee katseet kohtas. Ilmekää ei värähtäny ja hetke pääst se käänsi katseensa pois. Sillo mä halusin muistaa hänet sellasena ku joskus tunsin, sillo ku oli välii vaa sillä, et viihty jonkun kans, eikä tarvinnu ikin miettii mitä muut ajatteli.
Nykyää tuntuu,et millää muul ei ees oo mitää välii. Sillä vaa mitä muut ajattelee.
Mut jos elämä vie ihmistä siihen suuntaa, et haluu jättää kaike taaksee ja kääntää takin ku haluu "kuulua johonki" ni sit se on nii. Ei sillekää mitää sitte voi.
Ehkäpä tää on yks näist nuoruude kuuluisist ongelmist, ku ihmiset sun ympärilläs muuttuu, mut tuntuu ettet ite muutu mihinkää. Must ainaki tuntuu siltä. En tiiä onks se tekopyhyyt väittää, et kaikki muut paitsi minä, tai sit sitä vaan ei yksinkertasesti ite huomaa. Oli miten oli, ni arvostan jokasta, joka pystyy kulkee omaa tietää muist välittämät!
"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina.
Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa
antaa periksi."
~Muumilaakson marraskuu